Thoracic outlet syndrooma, TOS-syndrooma, TOS-oireyhtymä, Rintakehän yläaukeaman pinneoireyhtymä, hartiapunos, hartiapunoksen pinne, solisvaltimon pinne, solislaskimon pinne, yläraajan säteilykipu, säteilykipu, kipu, puutuminen, heikkous, voimattomuus, niskakipu, kaula ja kasvokipu, yläselkäkipu, hartiakipu, rintakehän kipu, OMT Fysioterapia, Helsinki
Rintakehän yläaukeaman pinneoireyhtymä (TOS) kuvaa tilannetta, jossa hermo- ja/tai verisuonirakenteet rintakehän yläaukeaman alueella jäävät puristukseen tai hankautuvat muita rakenteita vasten ärsyttäen niitä. Rintakehän yläaukeama muodostuu etummaisen- ja keskimmäisen kylkiluunkannattajalihaksen sekä ensimmäisen kylkiluun muodostamasta kolmiosta. Muita mahdollisia pinnekohtia ovat lisäksi solisluun ja ensimmäisen kylkiluun välinen tila sekä pienen rintalihaksen ja rintakehän välinen tila. TOS oireiden taustalla nähdään usein neurovaskulaaristen rakenteiden pinnettä tai hankaumaa jossain tai joissain yllä mainituista alueista.
Rintakehän yläaukeaman pinneoireyhtymä on pitkään ollut kiistanalainen aihe eikä tälle ole vieläkään yleisesti hyväksyttyjä tarkkoja diagnostisia kriteereitä. Diagnoosi perustuu esitietoihin, kliiniseen tutkimukseen sekä muiden oireita selittävien diagnoosien poissulkemiseen.
TOS-potilailla esiintyy usein kipua tai tunnottomuutta yläraajassa, säteilykipua hartiasssa ja lapaluun seudulla. Lisäksi migreeniä, päänsärkyä, kasvokipua ja muita oireita on raportoitu. Nämä oireet voivat aiheuttaa haasteita diagnoosissa ja potilaat saattavat joutua väärinymmärretyiksi, jonka seurauksena oikean diagnoosin asettaminen voi viivästyä.
Valtimoperäissä TOS:ssa oireina voivat olla yläraajan kylmyys ja iskemia, kun taas laskimoperäisessä TOS:ssa oireina ovat yläaukeaman ja yläraajan alueella esiintyvä turvotus ja hyperestesia. Oireet voivat myös aiheuttaa sympaattisen hermojärjestelmän reaktion, joka voi muistuttaa CRPS:ää.
Vääränlainen rasitus, epäergonomiset työskentelyasennot, hartia-alueen ryhtipoikkeamat ja etenkin ylöspäin työskentely voi pahentaa oireita. Yöllinen oireilu on myös mahdollista, varsinkin jos tapaa nukkua asennoissa, jotka aiheuttavat hartiapunoksen tai niiden yhteydessä kulkevien verisuonirakenteiden pinnetilan.
Hartiapunos
Hartiapunos (Plexus Brachialis) on monimutkainen hermoverkosto, joka ulottuu kaularangasta aina kainaloon asti ja sillä on tärkeä rooli koko yläraajan tunto- ja lihastoiminnoille.
Se muodostuu neljän alimman kaularangan (C5-C8) ja ensimmäisen rintarangan (T1) hermojuurten etuhaarojen muodostamasta hermopunoksesta. Hermopunoksen kulkua myötäilee yläraajaan johtavat suuret verisuonet. Hartiapunos vastaa suurimmaksi osaksi koko yläraajan lihasten ja ihon hermotuksesta.
Hartiapunos jaetaan viiteen pääkomponenttiin: juuriin, runkoihin, haarautumiin, juosteisiin ja päähermohaaroihin. Ylhältä alaspäin tarkasteltaessa selkäytimestä tulevat hermojuurten etuhaarat (C5–T1) yhtyvät ja muodostavat ylemmän (C5–6), keskimmäisen (C7) ja alemman (C8–T1) hermorungon. Jokainen runko jakautuu etu- ja takaosiin muodostaen kuusi haarautumaa. Haarautumat yhdistyvät uudestaan muodostaen kolme juostetta, jotka vielä kertaalleen jakautuvat samalla muodostaen yläraajaan kolme päähermohaaraa sekä lihas-ihohermon ja kainalohermon. Hartiapunoksen viisi terminaalihermoa ovat siis kyynärhermo, keskihermo, värttinähermo, lihas-ihohermo sekä kainalohermo.
Yhdessä nämä vastaavat koko yläraajan ihon ja lihasten hermotuksesta, lukuun ottamatta kahta poikkeusta: epäkäslihas saa motorisen hermotuksensa lisähermon (XI aivohermo) välityksellä ja sensorisen hermotuksensa C3 & C4 hermojuuren etuhaaroista. Lisäksi kainalo-alueen ihoa hermottaa kylkivälien välilihahermo.
Hartiapunoksesta lähtee ääreishermohaaroja myös kaulan, lavan ja hartian alueelle sekä ylärintakehälle.
TOS oireilulle altistavat anatomiset pinnealueet
Ylhäältä alaspäin lueteltuna, tyypilliset pinnealueet TOS oireilun taustalla ovat Scalenus-kolmio, kostoklavikulaaritila sekä pienen rintalihaksen alainen tila, jota myös kutsutaan korppilisäkkeen alaiseksi tilaksi.
Rintakehän yläaukeaman pinneoireyhtymän (TOS) neurovaskulaarirakenteiden tyypilliset pinnekohdat. A) Scalenus-kolmio, B) Kostoklavikulaaritila ja C) Pienen rintalihaksen alainen tila.
Scalenus-kolmio muodostuu etummaisen- ja keskimmäisen kylkiluunkannattajalihaksen ja ensimmäisen (ylimmän) kylkiluun muodostamasta tilasta, jonka läpi hartiapunos ja solsivaltimo kulkevat. Hartiapunoksen tai solisvaltimon puristukseen jääminen Scalenus-kolmiossa voi olla seurausta ensimmäisen kylkiluun liikehäiriöstä, kaulakylkiluusta tai kylkiluukannattajalihaksen hypertrofiasta tai ylikuormituksesta.
Kostoklavikulaarinen tila muodostuu solisluun keskimmäisen kolmanneksen, ensimmäisen kylkiluun ja lapaluun yläreunan muodostamasta tilasta. Hartiapunos sekä solisvaltimo ja -laskimo kulkevat kostoklavikulaaritilassa, josta ne jatkavat matkaansa kohti korppilisäkkeen alla olevaan tilaan. Hartiapunoksen sekä solisvaltimon ja -laskimon puristukseen jääminen kostoklavikulaaritilassa voi olla seurausta synnynnäisistä epämuodostumista, ensimmäisen kylkiluun tai solisluun alueen traumasta tai rakenteellisista muutoksista subklaviaalisessa lihaksessa tai costocoracoidaalisessa nivelsiteessä.
Pienen rintalihaksen alainen tila (korppilisäkkeen alainen tila) sijaitsee korppilisäkkeen alapuolella juuri pienen rintalihaksen jänteen alla. Pienen rintalihaksen alaisen tilan kattona toimii korppilisäke, etuseinämänä pieni rintalihas ja takaseinämänä 2-4 kylkiluu. Etenkin ison rintalihaksen lyhentyminen tai jännitystila voi johtaa tämän kaventumiseen ja sitä kautta neurovaskulaarirakenteiden puristumiseen olkavarren loitonnuksen aikana.
Tietyt anatomiset poikkeavuudet voivat lisäksi myös ahtauttaa rintakehän yläaukeamaa ja näin ollen aiheuttaa lisähaasteita hartiapunoksen ja verisuonirakenteiden kulkureitillä. Tällaisia ovat esimerkiksi kaulakylkiluu (ylimääräinen kylkiluu, joka saa alkunsa alimmasta kaulanikamasta), pidentyneet kaulanikamien poikkihaarakkeet, synnynnäiset pehmytkudosmuutokset tai solisluun liikerajoitus. Lisäksi alueella esiintyvät toiminnallisesti hankitut anatomiset muutokset voivat aiheutta neurovaskulaarirakenteiden pinne- ja hankausoiretta.
Epidemiologia ja etiologia
TOS oireita esiintyy noin 8 prosentilla väestöstä ja oireyhtymä on 3-4 kertaa yleisempää naisilla kuin miehillä. Ensioireet alkavat usein 30-40-vuotiaana ja niitä esiintyy vain harvoin lapsilla. Suurin osa TOS-oireista (jopa 95%) johtuu hartiapunoksen puristuksesta ja ärtymisestä ja vain pieni (~5%) johtuu verisuonirakenteiden pinnetilasta.
TOS:n etiologiset tekijät voidaan karkeasti jakaa kahteen ryhmään, jossa oireilun taustalla nähdään joko toiminnallisia tai rakenteellisia tekijöitä. Toiminnalliset tekijät ovat rakenteellisia tekijöitä yleisempiä, mutta samalla kiistanalaisia.
Yleisin toiminnallinen syy TOS-oireilulle on yläraajan yläasennon aiheuttama Scalenus-kolmion ahtautuminen. Lisäksi pään ja hartioiden eteen- tai alas työntyminen yhdessä olkavarren yli 90 asteen loitonnuksen tai koukistuksen kanssa voi ahtauttaa kostoklavikulaaritila tai pienen rintalihaksen alaista tilaa. Naisilla ajatellaan olevan TOS-oireita miehiä enemmän osittain siksi, että naisilla on vähemmän kehittyneet hartia- ja lapalihakset, jonka seurauksena heillä on taipumus roikkuviin ja eteentyöntyviin hartioihin. Myös rintojen paino voi vetää hartioita eteen- ja alas lisäten mahdollisten pinnealueiden esiintyvyyttä.
Rakenteellisiin syihin kuuluvat esimerkiksi hankinnaiset tai synnynnäiset luu- ja pehmytkudosmuutokset, kuten kylkiluun epämuodostumat tai ylimääräinen kylkiluu. Esimerkiksi Scalenus-kolmiota saattavat rakenteellisesti ahtauttaa muun muassa kylkiluunkannattajalihasten hypertrofia tai poikkeava kiinnityskohta ensimmäiseen kylkiluuhun. Kylkiluunkannattajalihasten hypertrofia on usein seurausta rintakehän yläosan hengityksestä.
Aikaisemmin ajateltiin etenkin kaulakylkiluiden olevan yleinen syy TOS-oireyhtymälle, mutta ottaen huomioon, että kaulakylkiluita esiintyy vain noin 0,5–0,6 % väestöstä, joista vain 10–20 % näyttäisi aiheuttavan oireita, ei tämä näyttäisi olevan kovin todennäköistä.
Toiminnalliset muutokset, kuten ryhtipoikkeamat, lihasten lyhentymät tai jännitystilat, huonot työskentelyasennot tai heikko nukkumisergonomia sekä sidekudosten paksuuntumat näyttäisi selittävän suuremman osan TOS-oireista. Alla silti lueteltuna muutama rakenteellinen ja toiminnallinen syy TOS-oireilun taustalla.
Rakenteelliset tai synnynnäiset syyt:
Kaulakylkiluu
Pidentyneet poikkihaarakkeet kaulanikamissa
Lihasten poikkeava anatomia
Sidekudosten paksuuntumat ja poikkeavuudet
Poikkeavuudet kylkiluunkannattajalihasten kiinnityksessä
Ensimmäisen kylkiluun eksostoosi
Kaularangan skolioosi
Synnynnäinen toispuolinen tai molemminpuolinen koholla oleva lapaluu
Solisvaltimon tai -laskimon poikkeava kulkureitti
Toiminnalliset tai hankitut syyt:
Ryhtimuutokset; laskeutuneet ja eteentyöntyneet hartiat, eteenpäin työntynyt pää
Huono työasento, jossa kuormitus korostuu hartiapunokseen tai ympäröiviin verisuoniin
Raskaat rinnat
Jäykkä tai koholla oleva ensimmäinen kylkiluu
Trauma; solisluun- tai kylkiluun murtumat
Niskan retkahdusvammat
Painavan tai huonosti istuvan repun toistuva käyttö
Toistuvat rasitusvammat (kuten istuminen näppäimistön ääressä pitkiä aikoja)
Työskentely tai nukkuminen kädet hartiatason yläpuolella
Kylkiluunkannattajalihaksten hypertrofia (usein seurausta heikentyneestä palleahengityksestä)
Oirekuva
TOS:n oirekuvassa on suurta vaihtelua ja oireet voivat vaihdella lievästä kivusta ja tuntohäiriöistä vakaviin komplikaatioihin, jotka uhkaavat koko raajan toimintaa.
TOS-potilaat kokevat yleisesti kipua ja tuntomuutoksia yläraajassa, olkapäässä, rintakehän alueella, yläselässä, niskassa, kaulan alueella, kasvoissa tai kallonpohjan alueella. Kipuun liittyy usein myös puutuneisuutta, pistelyä tai sähköiskun omaisia tuntemuksia. Kipu voi olla jatkuvaa tai esiintyä vain tietyissä tilanteissa tai asennoissa. Myös heikkouden tunne tai lihasten nopeutunut väsyminen on yleinen huolenaihe TOS-potilaiden joukossa. Ihon värimuutokset ja lämpötilan vaihtelut ovat myös mahdollisia.
Oireet yleensä pahenevat, kun yläraajaa nostetaan ylöspäin tai jos työskentelyasennot ovat staattisia ja pitkäkestoisia. Tyypillisiä tilanteita, joissa TOS-oireita esiintyy ovat esimerkiksi:
Verhojen asettaminen tai lampun vaihtaminen
Toistuvat heittotilanteen, jossa esimerkiksi palloa heitetään pään yläpuolelta
Tenniksessä syöttäminen
Autolla ajaminen
Nukkuminen kädet pään yläpuolella
Kirjoittaminen tai koneella työskentely
Oirekuva vaihtelee hieman sen mukaan mikä osa hartiapunoksesta on kyseessä. Hartiapunoksen yläosan (C5, C6, C7) ollessa kyseessä, kipua esiintyy usein kaulan sivulla säteillen saman puolen korvaan ja kasvoihin. Usein kipu myös säteilee korvasta taaksepäin kohti kallonpohjaa ja siitä alaspäin kohti lapaluita. Solisluun ja rintalihasten alueelle voi tuntua kipua ja poikkeavaa tuntoaistimusta. Myös kovat päänsäryt tai migreeni ovat mahdollisia, kun kyseessä on yläpleksuksen vaurio tai ärtyminen. Tällöin päänsärky tuntuu useimmiten takaraivon alueella, mutta tämä voi myös säteillä kasvojen alueella.
Hartiapunoksen alaosan (C8, T1) vaurioissa, oireet ovat yleensä läsnä olkapään etu- ja takaosassa säteillen kyynärvarren ulkoreunaa pitkin käteen.
Yläraajan kylmyys, käden tai sormien iskemia sekä yläraajan kalpeneminen yläasennossa voivat olla merkkejä valtimoperäisestä TOS:sta kun taas turvotusta, ihon sinertävyyttä, hyperestesiaa sekä kylmän ja lämpimän tunnetta on pidetty laskimoperäisinä oireina.
TOS voidaan karkeasti jakaa kolmeen pääluokkaan oletetun neurovaskulaarisen rakenteen mukaan, mutta jaottelu on hankalaa ja aihe on kiistanalainen. Lisäksi alaluokilla on päällekkäisyyksiä ja on täysin mahdollista, että TOS-oireet selittyvät useamman alaluokan mukaisesti samaan aikaan. On hyvä muistaa, että TOS-oireyhtymän diagnoosi on ensisijaisesti poissulku diagnoosi, jossa muita mahdollisia syitä oireilulle poissuljetaan, eikä TOS:lle itsessään löydy selvää diagnostista kriteeriä.
TOS:n alaluokat jaotellaan siis sen mukaan, minkä rakenteen arvellaan olevan pinteessä. Kollektiivisesti hyväksytyt TOS:n alaluokat ovat: Valtimoperäinen TOS, Laskimoperäinen TOS sekä Neurogeeninen (tai neurologinen) TOS, joista Neurogeeninen TOS voidaan vielä alaryhmittää, joko "aitoon Neurogeeniseen TOS:iin" tai "Kiistanalaiseen neurogeeniseen TOS:iin" (joskus kutsuttu myös Symptomaattiseksi TOS:ksi). Yhdessä neurogeeninen TOS on huomattavasti yleisempää kuin joko valtimo- tai laskimoperäinen TOS, joita esiintyy vain harvoin.
Lisäksi on olemassa myös muita tapoja luokitella TOS:aa eikä yhteistä konsensusta aina tahdo löytyä. Tässä tekstissä keskitytään kuitenkin yllä olevaan jaotteluun ja käydään täten läpi näiden ominaispiirteitä.
Valtimoperäinen TOS on kaikista TOS tyypeistä harvinaisin ja voi olla seurausta minkä tahansa hartipunoksen kulkureitillä olevasta pinnealueesta. Valtimoperäisessä TOS:ssa oireita ovat esimerkiksi yläraajan tai olkapään puutuneisuus ja pistely. Kipu tuntuu etenkin yläraajan alueella ja tässä voi ilmetä kylmän sietokyvyn laskua, klaudikaatiota tai ihon kalpeutta. Oireet alkavat usein äkillisesti ja kyseessä on monesti nuori aikuinen, joka tekee voimakasta tai pitkäkestoista käsityötä.
Laskimoperäinen TOS on seurausta joko kostoklavikulaari- tai pienen rintalihaksen alaisen tilan rakenteellisesta tai toiminnallisesta ahtaudesta. Laskimoperäinen TOS ei voi syntyä Scalenus-kolmion ahtaudesta, koska solislaskimo ei kulje Scalenus kolmiossa, eikä näin ollen voi jäädä tässä pinteeseen. Laskimoperäisen TOS:n tyypillisiä oireita ovat käsien tai kyynärvarren sinertävyys, yläraajan puutuminen ja väsyminen. Sormien ja käsien turvotus ja puutuminen. Raskauden tunne yläraajassa etenkin jos tällä pitää työskennellä on yleistä. Laskimoperäinen TOS pahenee tyypillisesti tilanteissa, joissa yläraajaa kuormitetaan toistuvasti tai pitkäkestoisesti. Laskimoperäinen TOS voi myös aiheuttaa veritulpan kainalo- tai solislaskimoon, joten tämän mahdollisuus on aina huomioitava potilasta tutkiessa.
Niin kutsutusta "aidosta neurogeenisestä TOS:sta" on kyse silloin kun hartiapunoksen alaosat (C8-T1) jäävät pinteeseen joko rakenteellisten tai toiminnallisten tekijöiden seurauksena. Tällöin oireina ovat usein kipu, puutuminen, tunnottomuus ja/tai heikkous C8 ja T1 hermojuurten hermottamilla alueilla. Käden peukalopäkiä lihas (m. Thenar) voi tällöin myös surkastua, minkä johdosta vaiva sekoitetaan joskus rannekanavaoireyhtymään. Käsien ja sormien hienomotoriikka voi heiketä yhdessä kylmän sietokyvyn laskun kanssa. Oireita esiintyy tyypillisesti niin päivisin kuin öisin, mutta päivisin oireita on usein enemmän kuin öisin. Taustalla voi myös olla päähän- tai kaularankaan kohdistunut vamma, mutta oireita voi esiintyä myös ilman traumataustaa. Kyseessä on usein nuorempi henkilö, jolla on joko Kylkiluunkannattajalihasten hypertrofiaa tai rakenteellisia muutoksia kylkiluissa.
"Kiistanalaisesta neurogeenisestä TOS:sta" puhutaan silloin kun hartiapunoksen yläosaan (C5-C6) kohdistuu kuormitusta tai pinnettä joko rakenteellisten tai toiminnallisten tekijöiden seurauksena. Tällöin oireita voivat olla esimerkiksi hartiakipu, joka säteilee saman puolen niskaan, kaulaan ja pään alueelle. Lisäksi rintakehän ja lapaluiden alueella tuntuva kipu on yleistä. Mahdolliset sensoriset tai motoriset oireet seuraavat yleisesti C5 tai C6 hermojuurten hermottamia alueita. Takaraivossa esiintyvä päänsärky tai migreeni, joka voi säteillä kasvojen alueella on myös mahdollista. Oireet pahenevat jos yläraajoja joutuu kuormittamaan pitkiä aikoja tai jos näitä pitää kohotetussa asennossa liian pitkään. Öisin kädet usein puutuvat, niin että yöunet häiriintyvät mutta tämä johtunee ennemminkin puristuksen vapautumisesta, jonka seurauksena hermojen verenkierto hartiapunoksessa palautuu. Tämän ajatellaan merkitsevän normaalin tuntemuksen paluuta ja tätä pidetään positiivisena vasteena. Tuntemus on verrattavissa esimerkiksi puristavan luistimen riisumisen yhteydessä tuntuvaan jalkaterän tai varpaiden puutuneisuuteen tai pistelyyn.
Hoito
TOS-oireyhtymän ensisijainen hoitomuoto on konservatiivinen. Hoitomuotoina yhdistellään lääkkeellisiä ja ei lääkkeellisiä kivunhoitomenetelmiä sekä fysioterapiaa.
Konservatiivisen hoidon tavoitteena on kivun lieventäminen sekä toiminta- ja työkyvyn edistäminen. Tämä saavutetaan ohjauksen ja neuvonnan, tarkan ja nousujohteisen harjoitusohjelman sekä manuaalisen terapian yhdistelmällä. Myös kipu- ja mahdollinen tulehduskipulääkitys tulee olla kartoitettuna parhaan mahdollisen hoitotuloksen saavuttamiseksi. Kovaa kipua vasten tekeminen usein vain hankaloittaa paranemista ja voi pahimmassa tapauksessa johtaa jopa kroonistuneeseen kipuoireiluun.
Lääkehoitona käytetään yleisesti kipu- ja tulehduskipulääkkeiden yhdistelmää ja mahdollista tulehdusta ja turvotusta voi hoitaa myös kylmähoidoilla. Hankalamman kivun hoidossa siirrytään usein joko opiaattien tai kipukynnystä nostavien lääkkeiden käyttöön.
Leikkauksellista hoitoa voidaan harkita, jos potilaalla on arkielämää selvästi haittaava TOS, joka ei reagoi pitkäkestoiseen ja oikein toteutettuun konservatiiviseen hoitoon tai jos potilaalla on merkittävä TOS:n aiheuttama neurologinen löydös. Tällöin kyseeseen tulee yksi kolmesta leikkausvaihtoehdosta:
Skalenotomia, eli hermoja ja verisuonia puristavan pehmytkudoksen vapauttaminen solisluun yläpuolelta
Ensimmäisen kylkiluun resektio, eli osittainen poisto joko kainalon kautta tai rintaontelon tähystysleikkauksessa
Skalenotomia ja kylkiluun resektio samaan aikaan
Näistä kylkiluun resektiolla näyttäisi olevan hieman vakuuttavampi näyttö verrattuna pelkään Skalenotomiaan. TOS-leikkauksen paranemisennusteeseen vaikuttavista tekijöistä on niukasti tutkittua tietoa, mutta lyhytaikainen vaste on yleensä hyvä. Leikkaushoidon ennustetta heikentävät epämääräiset neurologiset oireet, puutteellinen ensimmäisen kylkiluun poisto, leikkauskomplikaatio ja aiempi TOS-leikkaus. Myös tupakointi, kipuoireita edeltänyt vamma ja oireiden pitkäaikainen kesto huonontavat leikkausvastetta.
Leikkaushoitoa tulisi pohtia vasta jos oikeanlaisella konservatiivisella hoidolla ei saavuteta toivottua tulosta useamman kuukauden aikana tai jos oireet koko ajan pahenevat.
Fysioterapia
Fysioterapian sisältö vaihtelee oirekuvan, taustatekijöiden, pinteessä olevien rakenteiden ja kliinisten löydösten perusteella. Tämän takia fysioterapia aloitetaan aina mahdollisimman tarkalla taustatekijöiden kartoituksella ja kliinisellä tutkimuksella, jonka perusteella voidaan laatia mahdollisimman yksilöllinen ja tehokas kuntoutusohjelma.
Itsehoidon opastusta voidaan silti todeta olevan keskeinen osa hoitoa. Sen avulla potilas saa paremman käsityksen TOS:sta ja oppii keinoja, joilla voi vaikuttaa omaan oireiluun.
Yleisellä tasolla voidaan todeta, että fysioterapia TOS:n hoidossa sisältää usein yhdistelmän seuraavista menetelmistä:
Manuaalinen terapia: pehmytkudoskäsittelyt sekä nivelten mobilisaatiot vähentämään lihasten jännittyneisyyttä, edistämään neste- ja verenkiertoa sekä vapauttamaan nivelten toimintaa ja liikkuvuutta
Liike- ja asentohoidot, joilla pyritään edistämään neurovaskulaaristen rakenteiden kulkua ja vähentämään näiden mahdollista hankausta tai pinnettä
Aktivoivilla harjoitteilla pyritään edistämään nestekiertoa sekä parantamaan lihasten toimintakykyä
Kivunhallintakeinoina voidaan käyttää esimerkiksi lämpö- tai kylmähoitoa, manuaalista terapiaa, akupunktiota tai helpottavia asentoja
Biomekaanisten haasteiden kartoituksella ja hoidolla voidaan vähentää hermo- ja verisuonirakenteisiin kohdistuvaa suurentunutta kuormitusta esimerkiksi muuttamalla vallitsevia liikemalleja ja asentoja
Nukkumisergonomian kartoitus ja tarvittava opastus
Palleahengityksen opastus, jos tämä koetaan vieraaksi
Alla vielä lueteltuna muutama fysioterapian hoitokeino ja näiden päätavoitteet TOS-oireyhtymän hoidossa.
Nousujohteisella harjoittelulla sekä kuormituksen modifioinnilla pyritään:
Antaa hermorakenteille aikaa regenroitua ja palautua liialliselta rasitukselta
Hallita kokonaiskuormitusta
Vähentää ärtyneiden hermokudosten kompressio- ja venytyskuormitusta
Lisätä neste- ja verenkiertoa ärtyneiden kudosten alueella
Lievittää kipua
Parantaa ärtyneen hermon liukuma-ominaisuuksia esimerkiksi neuraalikudoksia mobilisoivilla harjoitteilla
Manuaalisella terapialla pyritään:
Lievittää kipua sekä aktivoida laskevia kipuratoja
Vähentää ärtyneeseen hermoon kohdistuvaa hankaus- ja pinnekuormitusta
Vähentää lihasten jännittyneisyyttä
Parantaa lihasten ja nivelten suorituskykyä
Vähentää kortisolin eritystä kudoksissa
Parantaa verenkiertoa käsiteltävissä kudoksissa
Parantaa liikkuvuuksia
Vähentää kivun häiritsevyyttä
Lue lisää manuaalisen terapian vaikuttavuudesta sekä yleisesti käytössä olevista hoitomenetelmistä täältä.
Ohjauksella ja neuvonnalla pyritään:
Antamaaan riittävästi informaatiota vaivan luonteesta, tämän taustatekijöistä sekä kuntoutuksesta, jonka myötä helpotetaan potilaan huolta sekä parannetaan tämän minäpystyvyyttä. Lisäksi tieto vaivan paranemisprosessista ja hoitoennusteesta lisää usein motivaatiota omatoimiseen kuntoutukseen. Samalla voidaan käsitellä tekijöitä, jotka vaikuttavat joko positiivisesti tai negatiivisesti hoito-ennusteeseen ja aikatauluun. Tämä vähentää potilaan epätietoisuutta ja mahdollista huolta, jolloin kivun kanssa elämisestä tulee usein myös helpompaa.
Itsehoito
Jos epäilet, että sinulla on TOS-oireyhtymään liittyviä oireita, niin suosittelen olemaan yhteydessä terveydenhuollon ammattilaiseen ennen hoitotoimenpiteisiin ryhtymistä. Alla olevilla itsehoitoneuvoilla voit silti aloittaa omatoiminen hoito, kunhan nämä eivät lisää oireitasi.
Asennon korjaus: Ylläpidä hyvää ryhtiä äläkä anna hartioiden valahtaa liian alas tai eteen. Asennon ylläpitoon tarvittavia lihaksia voit myös pyrkiä vahvistamaan ylläpitämällä "parannettua" asentoa samalla kun kuormitat yläraajoja esimerkiksi saliharjoittelun yhteydessä.
Kokeile venyttelyä: Tee lempeitä dynaamisia venytyksiä, mutta vältä kovia tai oireita lisääviä venytysharjoituksia. Voit kokeilla kevyesti venyttää kylkiluunkannattajalihaksia, rintalihaksia tai epäkäslihaksen yläosaa.
Lihasvoimaharjoitukset: Kokeile olkapäitä tai kaula- ja niskalihaksia vahvistavaa harjoittelua. Aloita harjoittelu kevyellä vastuksella ja muista kuunnella mahdollisesti esiintyviä oireita. Kipua aiheuttavaa harjoittelua tulisi tässä vaiheessa vielä välttää, jos tilannetta ei ole sen kummemmin kartoitettu.
Lepoasennot: Kokeile lepoasentoja, jotka vähentävät pinnekuormitusta hartiapunoksen alueella. Istu tai makaa asennossa, jossa hartiat ovat tuettuina yläasentoon tyynyn tai peiton avulla ja ylläpidä tätä asentoa noin puolen tunnin ajan.
Ergonomia: Varmista, että työtilasi on ergonomisesti asetettu vähentääksesi rasitusta yläaukeaman alueella. Vältä liian matalaa työtasoa, jossa hartiasi roikkuvat.
Taukojen pitäminen: Pyri välttämään liian pitkään pidettyjä staattisia asentoja. Muista tauottaa työskentelyäsi ja liiku taukojesi aikana.
Kivunhallinta: Käytä kipulääkkeitä, kuten ibuprofeenia tai parasetamolia, oireiden lievittämiseksi noudattaen suositeltuja annostusohjeita. Keskustele terveydenhuollon ammattilaisen kanssa pitkäaikaisista kivunhallintastrategioista.
Rentoutumistekniikat: Harjoita stressiä vähentäviä tekniikoita, kuten syvään hengittämistä, meditaatiota tai joogaa.
Nukkumaergonomia: Kokeile erilaisia nukkuma-asentoja löytääksesi sellaisen, joka minimoi paineen niskassa ja olkapäissä. Vältä nukkuma-asentoja, joissa pidät käsiäsi pään yläpuolella.
Lepo: Huolehdi siitä, että saat riittävästi lepoa ja unta. Riittävä unensaanti parantaa palautumista ja nopeuttaa kudosparanemista.
Konsultoi terveydenhuollon ammattilaista: Keskustele oireistasi esimerkiksi lääkärin tai fysioterapeutin kanssa, saadaksesi henkilökohtaista ohjausta ja sinulle räätälöidyn hoitosuunnitelman.
Comments